Sisäpiiriläisen kaupankäynti
Sisäpiiriläisen tulisi ajoittaa kaupankäyntinsä oman yhtiön osakkeilla sellaiseen ajankohtaan, jolloin markkinoilla on mahdollisimman täydellinen tieto yhtiön arvopaperin arvoon vaikuttavista seikoista. On suositeltavaa, että osakkeet hankitaan pitkäaikaisiksi sijoituksiksi eikä niillä käydä aktiivista kauppaa.
Sisäpiirintiedon väärinkäyttöepäilyjen välttämiseksi sisäpiiriläinen voi hankkia yhtiönsä arvopapereita esimerkiksi erillisten hankintaohjelmien avulla. Hankintaohjelmassa sisäpiiriläinen sitoutuu etukäteen hankkimaan yhtiönsä osakkeita tiettynä ajanjaksona tietyn määrän.
Yksi vaihtoehto on myös se, että yhtiö edellyttää, että sisäpiiriläinen hankkii yhtiön sisäpiirivastaavalta etukäteen luvan jokaiselle arvopaperikaupalleen. Näin menettelemällä sisäpiiriläinen voi varmistua siitä, ettei yhtiössä ole kaupankäynnin ajankohtana vireillä sisäpiirintiedoksi katsottavaa hanketta.
Yhtiö voi lisäksi määritellä ne ajanjaksot, jolloin sisäpiiriläinen ei voi käydä yhtiön osakkeilla kauppaa. Tällaisia ajanjaksoja voi olla mm. ennen kuin osavuosikatsaus tai tilinpäätöstiedote julkistetaan. Esimerkiksi pörssin sisäpiiriohjeessa kielletään sisäpiiriläiseltä kaupankäynti yhtiön osakkeella vähintään 14 vuorokautta ennen osavuosikatsauksen tai tilinpäätöstiedotteen julkistamista. Sisäpiiriläisen on kuitenkin aina varmistettava, ettei hänellä ole hallussaan hankekohtaista sisäpiirintietoa.
22.12.2009