IFRS-tilinpäätösvalvonta 

Tilinpäätösvalvonta on riskiperusteista valvontaa. Valvonnassa valitaan erikseen määriteltyjen riskitekijöiden perusteella yhtiöt, joiden tilinpäätökset ja muut taloudelliset raportit käydään kulloinkin kokonaisvaltaisesti läpi (full review). Tilinpäätöksiä ja muita taloudellisia raportteja voidaan käydä läpi myös osittain jonkun erikseen valitun tilinpäätöskäsittelyn näkökulmasta. Tällaista niin sanottua teemavalvontaa olemme toteuttaneet muun muassa liikearvon arvonalentumistestausten sekä yrityshankintojen osalta. Tilinpäätösvalvontaan kuuluu myös reagoiva valvonta, jossa pörssitiedotteiden tai kanteluiden perusteella tutkitaan yhtiön valitseman yksittäisen tilinpäätöskäsittelyn asianmukaisuutta.

Tilinpäätösvalvonta kohdistuu listayhtiöiden ja valvottavien tilinpäätöksiin, toimintakertomuksiin ja osavuosikatsauksiin. Valvonnan piiriin kuuluvat sekä konsernitilinpäätökset että erillisyhtiöiden tilinpäätökset.

Valvontatyöhön liittyy myös tilinpäätösten eri aihealueilta tehtävät selvitykset, jotka julkistamme verkkopalvelussamme. Käymme lisäksi keskusteluja listayhtiöiden, tilintarkastustoimialan edustajien ja muiden sidosryhmien kanssa.

12.4.2012